18.6.2024, klo 18.00 - 20.15
24.4.2024, klo 08.00 - 20.5.2024, klo 23.59
Marjut Roiha, marjut.roiha@erto.fi
Dingo-musikaali isoimmasta ilmiöstä ikinä
Tampereen Komediateatterissa tiistaina 18.6. klo 18. Kesto n. 2 h 15 min sis. väliajan.
Suomi koki jotain ainutlaatuista vuonna 1984, kun porilaisen Dingon Sinä ja minä -kappaleen musiikkivideo näytettiin Levyraadissa. Hysteria sai alkunsa ja rikkoi kaikki sen aikaiset konsertti- ja levymyyntiennätykset.
Vuonna 1986 menestyskokoonpano ilmoitti hajoavansa. Uutinen oli niin suuri, että sitä käsiteltiin kaikkialla television uutisia ja ajankohtaisohjelmia myöten. Dingo-musikaalissa ilmiötä käsitellään bändin keulahahmon Pertti ”Nipa” Neumannin kautta. Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva.
Pääroolissa Neumannina nähdään Joel Mäkinen joka on esiintynyt Lahden Kaupunginteatterin valovoimaisena päätähtenä musikaalissa Tootsie. Tampereella hänet on nähty mm. Gleb Vaganovina musikaalissa Anastasia. Joel on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja opiskellut Sibelius-Akatemiassa.
Neumannin karisma yltää varmasti katsomon takariveille asti! Musikaalissa kuullaan iso joukko Dingo-hittejä ja nostalgiahuuma valtaa Komediateatterin katetun katsomon. Ja kuten hyvässä esityksessä pitääkin niin tässäkin on huumorilla iso osansa.
Muissa rooleissa nähdään Sinikka Salminen, Eppu Salminen, Matleena Junttanen, Pyry Smolander (Pete), Patrik Hvitsjö (Jonttu), Taneli Läykki (Quuppa) ja Olli Tulkki (Eve / Pepe).
Ilmoittaudu tapahtumakalenterin kautta 10.5. mennessä. Lippuja on hyvin rajallinen määrä, joten kannattaa olla nopea. Kyseessä ei ole avec-tilaisuus, ja lipun hinta jäsenelle on 20 euroa.
Lipun ostaneet saavat tiedon lippujen jakoajasta ja -paikasta sähköpostitse lähempänä esitystä. Lisätietoja voit kysyä marjut.roiha@erto.fi.
Erityistoimihenkilöt ET
Tampereen Komediateatteri